Kauan sitten minussa
aavistus jo sinusta
Silloin tuntemattoman
tunnen nyt ja tunnustan
Sä olit vaara liian suuri kiertää
ja liian houkuttava ohittaa
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa polttaa
Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan.

Meillä puetaan kaikkea. Pään yli, niskan taakse, sukkia, housuja, paitoja.

Rakkaus on meillä teemana kotona, hyvässä ja pahassa. Miten kiva sillä on kiusata ja miten kiva se on sanoa hyvälläkin. Sain esikoiselta palan rakkautta tänään.

Perjantain paras ja perhekerho.

Jaffakeksin jälkeen.

Viisivuotiaalle on aukeamassa uusi maailma ja mielikuvitus. Hän näkee
öisin painajaisia pilkullisista hämähäkeistä ja lakkaamatta kyselee. Tänään sohvalla: äiti,
olenko mä sun lapsi sitten kun me kuollaankin?
Ja sitten aurinko vielä uloslähtiessä teki maailman kauneimman sädekehän hänen aamuhiuksistaan.

Koulusta seilasi kolmasluokkalaisen mukana meille meriä nähnyt laiva. Onneksi
kadoksissa ollut matkustaja-alus löytyi. Ajatuksissani, olen käynyt kuvien kautta Japanissa tänäänkin monta kertaa.

Kaapelitehdas.

Se on ilahduttanut minua viimeviikosta kukkamaljakon vieressä. Taisin tajuta
salaisuuden tänään. Kiitos.  ♥  -H

Väsyneenäkin voi olla täynnä virtaa.

Ihanat leidit ja lapset.

Nämä  terveiset ovat ennenkaikkea sinulle sisko. Seitsemän askeleen sijaan
meillä kävellään paikasta toiseen.

Kirpputori tarjosi lisää kevättä. Viininpunaistakin.

Minun kevääni tuli kotiin keltaisena lampunvarjostimena. Öitä.

Julie Blackmonin kuvat jotenkin ihastuttavat minua aina vaan. Kuvissa on ikuinen kaaos, ja silti jotain hauskuutta.

Lempipäivä. Olohuone ei ole kylpenyt tällaisessa valossa aikaan.

Vielä talvelta tuoksuva tuulenvire
hypähtelee koivun oksalta oksalle.
Kuuluu pienenpientä supatusta
valosta, lämmöstä, odotuksesta,
ilon ihmeestä
ja toivon säteistä.

Voi mitä suloisia salaisuuksia!

Kuiskeita hiirenkorville.

(Sinikka Svärd)