8/9.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Äiti lasta tuudittaa, Sulje silmät pienoinen,
Lasta tuntureiden. Uinu onnen unta.
Päivä taakse kaikkoaa Suuri on ja ihmeinen
Ylhäin tähtivöiden. Unten valtakunta.
Vaikka kylmä hallayö Kun sa suureks vartut vain
Toiveet usein maahan lyö, Mailla aavain aukeain,
Kerran lapsein lahjaks saat Kerran lapsein lahjaks saat
Nää kairain kultamaat. Nää laajat Lapin maat
Kiitos ♥
torstai 29. maaliskuuta 2012
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Pajunkissaoksat on haettu odottamaan koristelua ja ensi sunnuntaita.
ESSEssä oli kirje Marialle, ja artikkelissa Riikka Juvosen upea kuvitus.
"Jaksoitko tosiaan aina katsoa häntä niin lempeästi ja rakastavasti? On selvää, että tuollaisen katseen alla ihmisen on hyvä kasvaa omaksi itsekseen, löytää elämässä oma paikkansa ja tehtävänsä. Erityisesti pidän niistä kuvista, joissa teidät kuvataan posket vastakkain. Sellainen hellyys koskettaa."
Anna-Kaisa Tuomi
tiistai 27. maaliskuuta 2012
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Järjen vastakohta ei ole tunne
vaan tyhmyys
lämpöä ei sammuta äly
vaan tylyys
luja ei ole sama
kuin kova
herkän ei tarvitse olla
heikko
voima ei kaipaa
väkivaltaa
myötätunto ei vaadi
alistumista
yksinkertaisuus
ei rumenna
hinta
ei takaa arvoa
ystävän käsi
ei vangitse
harkinta
ei jäädytä sydäntä
pieni
voi olla tärkeä
iso
vähäpätöinen
suuressa kengässä voi asua
pieni sielu
lapsessa
avara sydän
- Satu Hassi 1984, kokoelmassa Magdaleena ei häpeä enää, WSOY 1984
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
lauantai 24. maaliskuuta 2012
perjantai 23. maaliskuuta 2012
torstai 22. maaliskuuta 2012
Lapsuudessani, tullessani koulusta kotiin, äitini tekemä välipala
odotti minua aina. Välipalaan kuului pieni hyvä, geisha-karkki, korvapuusti tai kiisseli kerman kanssa. Aurinkoiset välipalahetket
ovat lapsuuteni parhaita muistoja. Haluan jatkaa tapaa.
Koululaiset eivät ole vielä tulleet, kotona olevien kanssa jo söimme.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Eilisen kevättunnelmoinnista kävi yön aikana salamannopea siirtyminen lumisateiseen, mutta kauniiseen aamuun. Näin unta että tyttäreni oli tukehtua kimalleliimaan ja heräsin hikisenä. Nelivuotias tuli ilmoittamaan huoneensa olevan imurointikuntoon siivottu, ihan ensimmäistä kertaa. Haaveilee uudesta pelistä DS:ssään. Nuorin on alkanut sanoa uusia sanoja. Tattuu, ittuu mummu.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)



