Meillä on usein hyvin normatiivinen elämänkaarikuvitelma. Kaikki tuntevat sen. Ensin opiskelu, työ, turvattu elintaso, ja perheellistyminen. Jos perheestä siis haaveilee. Tein toisin. Sain perustella sitä usein(kin), jopa lähisukulaisilleni. 

Isoäitini sanoi, ollessani alle 30 -vuotias, että palkkaa minulle lastenhoitajan, jotta "en mene hukkaan". Hän kasvoi maailmaan, jossa 30 -vuotiaana suunta on valittu, eikä sitä voi muuttaa. Sanoin isoäidille, että haluan hoitaa lapseni itse. Aikani muuhun tulee myöhemmin, en pysty tekemään uraa samalla, kun lapset ovat kiinni minussa. Kaiken lisäksi tykkäsin olla lasteni kanssa ja tein siinä ohella koko ajan myös itselleni mielekkäitä asioita. Sain vapaasti ajatella omaan laskuuni. Olen ollut siinä mielessä hitaasti kypsyvä talviomena. Aikuiskoulutustuen leikkaukset ovat tästä näkökulmasta hölmöläisten hommaa.