perjantai 13. marraskuuta 2026

Haluamme kohdata ihmiset, jotka istuvat ystäviensä kanssa pöydissä. Ne, jotka ovat laskeneet kassinsa maahan ruokkiakseen vauvaa. Ne, jotka lepäävät leveillä kiviportailla ja katselevat kyyhkysten räpyttelyä ja kinastelua.

Emme vain ole aivan varmoja siitä, mihin meidän pitäisi asettua.

Pitäisikö meidän olla väkijoukossa? Vai hieman sivummalla, siellä missä seisovat aikamme viisaat ja suuret väittelijät?

Heidän vieressään ovat uskonnon kaupustelijat. Miksi he katsovat meitä jatkuvasti – älkää vilkuttako!

Jossakin siinä välissä on pieni tila. Ehkä mahtuisimme sinne.

Jos vain pääsisimme tuon äänekkäiden lasten joukon ohi.

---

Heather Walton

Seeking Wisdom in Practical Theology: Phronesis, Poetics and Everyday Life (2014).

tiistai 13. lokakuuta 2026

Niin, terveisiä ulkomailta. Reilun viiden viikon jälkeen yhä Alankomaissa. Joitain huomioita Groningenista. Miten samanlaista täällä pohjoisessa, kuin Suomessa. Turvallistakin, otin lukon kotoa täältä ostamaani pyörää varten, kollega Helsingissä sanoi, että tarvitsee kaksi. Olen monta viikkoa lukinnyt pyörän satojen muiden pyörien joukkoon vain pyörän omalla lukolla. Siinä se seisoo keskellä suurtoripäivää, ja ihan luottavaisesti sen aina noudan. Öisin kotipihalla. Kolmekerroksinen pikkukoti on kiva. Siiihenkin on tottunut, että vessaan on kolme kerrosta, portaiden vintinomaiseen jyrkkyyteen. 

Tänään on tyttäreni syntymäpäivä. Ajattelin sitä illalla, havahtuessani yöllä, aamupalalla, nyt. Hänen synnyttyään, ajattelin seuraavana päivänä kotiin mennessä, että ole valmis kuolemaan, olen saanut elämältä kaiken. Sellaisia täyttymyksen hetkiä tulee aika harvoin. 

Täällä matkalukemisenani on ollut Maggie Nelsonin kirja Vapaudesta. Sain sen loppuun sunnuntaina. Kirjoitin päiväkirjaani talteen kohdan, jonka voin jakaa täälläkin. Sivulla 223 lukee: Jos lasta synnyttäessään haluaa todella pitää kiinni elämästä, ei pidä katkaista napanuoraa (Trungpa). Aikanaan joko näet lapsesi kuolevan tai lapsesi näkee sinun kuolevan. Voi olla, että tämä on karu asenne elämään, mutta se on siitä huolimatta totta. Aivan sietämätöntä, aivan tavallista. 

Lähetin tämän ääniviestininä tänään sisarelleni puhelun päätteeksi. Työpöydän ääreessä Groningenin yliopiston vanhan kirjaston kellarissa tuntuu haikealta, hyvällä tavalla. Vaikka sähköpostissani on viesti siitä, että ulkomailla työskentelyjakso päättyy joidenkin viikkojen kuluessa, olen täällä. 

Kotiin otan vähän enemmän lämpöä, kuin tullessa oli, eikä sää ole ollut sitä. Kaikki ovat kiinnostuneita puhutusta kielestämme, kehuvat helposti kielitaitoa tai vaatteita. Sellaista kulttuuria, kutsua naapuri kahville lauantaiaamuna, lainata puolituntemattomalle autoa, voimme tehdä sitä kaikkialla.

maanantai 31. elokuuta 2026

Olen ajatellut ja katsellut videoita jäätiköistä Nepalin suuronnettomuuden vuoksi.

Huomaan, että reissuun lähtö lähestyy. Perjantaina olin työpaikan kehittämispäivässä vielä aivan läsnä, ja nyt huomaa ajatusten karkailevan. Halusin eilen syväsiivota alakerran, ja takapihan. Se oli fiksu teko, pihan osalta erityisesti, sillä tänään sataa. 

Siskoni sai yöllä lapsen. Olin viestin yöllä viiden jälkeen uutisen luettuani tosi onnellinen, myös helpottunut. Synnytys ja syntymä kiehtovat minua yhä, ja haluan pitää teemaa kaikkien yleisasiana. Se koskee meitä kaikkia. 

Luen Kulttuurivihkoa tekemäni tutkimuksen tueksi. "Kapitalismin ytimessä ei ole siis porvarin ja työläisen välinen ikuinen konflikti, vain vaihtoarvon ylemmyys aitoihin tarpeisiin nähden." Tai "Suunnitelmallisuus, ennakoitavuus, tavoitteellisuus ja vaikuttavuuden mittaaminen tekevät tästä järjestelämstä hurjan militanttisen, jossa inhimillinen puoli on yleensä nimenomaan häiritsevä tekijä." Tai Nykyajan vasemmiston tulisi problematisoida kapitalistisen talouden ytimessä vaikuttavan vaihtoarvon ensisijaisuutta ihmisten tarpeisiin nähden." 

Ehkä viimeisessä se oleellisin. Tänään, uuden lapsen äärellä haluan viivähtää hetkisen. 

Jos kapitalismin logiikka muuntaa laadullisia asioita mitattaviksi ja hallittaviksi: subjektin objektiksi, hengen aineeksi ja eletyn ajan tilaksi/resurssiksi. Silloin haastamisen kysymys ei ole se, miten vastustaa kapitalismia, vaan miten estää elämää tulemasta kokonaan vaihdettavaksi, mitattavaksi ja omistettavaksi.

Vaihdosta suhteeseen. Markkinalogiikassa kysytään helposti: mitä saan tästä? Vastalogiikka voisi kysyä: millaisen suhteen tämä synnyttää minun, toisten ja maailman välille. H

Haluan pitää yhä juuri suhteet -aina- ensisijaisina. 

Artikkeli jatkaa - työttömyys voi tarkoittaa vapauttaa osallisuudesta tehotuotantoon. On tuotannon kannalta hyödylliset ja hyödyttömät massat. vasta postmoderni kapitalismi loi kuluttajan.(Ilari Matuz)

Viime viikolla ELIN riittävästi aikaa. Eletty aika on laadullista:

odottamista, muistamista, vanhenemista, pitkästymistä, rytmiä, tapahtumista, menetystä, mahdollisuutta.

Kun taas abstrakti aika voidaan pilkkoa homogeenisiksi yksiköiksi:

8:00–9:00 → 9:00–10:00 → 10:00–11:00

Tunti voidaan täyttää samalla tavalla kuin neliömetri. Kalenterissa aika näkyy tilana: ”minulla on tuossa kahden tunnin aukko”. Täytin aukkoja eletyllä ajalla, käymällä louanstauolla uimassa, uin aikaa.

torstai 27. elokuuta 2026

Työnantaja on hyväksynyt ja vahvistanut työntekijän sopimuksen ulkomailla työskentelystä. Yksi matkalaukku on eteisessä, toinen hukassa. (löytyi varastosta) Katson kuvat taas uudelleen asunnosta, jossa asun syksyn.

Hankin tänä aamuna kaksi joululahjaa. Minulla on jo 5 joululahjaa hankittuna tai pohdittuna, aivan keskellä kesää. 

maanantai 24. elokuuta 2026

Koivuissa on nyt keltaisia lyhtyjä. Yksi sisaruksistani opetti katsomaan koivujen keltaisia lämpäreitä juuri lyhtyinä jo joitain vuosia sitten .

Jaakko ei enää heitä kylmää kiveä, kuten ennen, kuulin radiosta. Vedet ovat uimalämpöisiä pidempään.

Kylmiä vesiä jo vähän odotan. En olisi uskonut vielä blogin alkuaikoina sanovani niin, mutta 2018 muutti suhteeni kylmään veteen, uskallan sanoa muutoksen tapahtuneen tuntoelimieni lisäksi aivotasolla.

Huomio: tutkijasalin ovi jää välillä auki käytävään, ei jälkeeni huoneeseen tuleva aina suljekaan sitä. Ehkä tapani tehdä niin, ja todella valita jättää se auki on toistunut riittävän kauan. Vai onko vaikutusta sillä, että viereisessä tutkijasalissa ovi on myös välillä raollaan käytävään? Minun henkeni liikkuu vapaammin näin.