Ostin viime viikolla tiedekulmasta kympillä (sain puolet alennusta, kun lehti näytti niin luetulta), Psykoanalyyttinen psykoterapia -julkaisun. Se on tuonut minulle valtavasti iloa. Olen lukenut sitä monessa välissä. Sieltä löytyy tuttuja nimiä, Freudit ja Bachelardit, Brodskyt, Winnicotit, vaikken mikään heidän varsinainen tuntijansa väitä olevani. Maailmankatsomisen ja -olemisen tapansa kuitenkin puhuttelee minua.

Rousseau näkee kaksi vaihtoehtoista maailmassa olemisen tapaa. Toinen on syvällinen opiskelu eli rationaalinen suhde maailmaan. Toinen on kohteeton reverie. Heidegger on pohtinut samaa. Hän arvostaa molempia ajattelumuotoja, mutta tärkeimiä asoita elämässä ei voi ymmärtää rationaalisessa, laskevalla ajattelulla, vaan mietiskelevällä ajattelulla. (sivu 73) Bachlard kirjoittaa: Kun lapsi kasvaa ja astuu järjen valtakuntaan, hän menettää kykynsä maailman poeettiseen kuvitteluun. Näin hän on valmistautunut elämään elämänsä ,kuten vakaan ihmisen tulee. 

Julkaisussa palataan usein vanhempi-lapsi -suhteen perustaan. Joku sanoi taannoin, että nyt aika monessa olankohautuksella historiaan jätettävä Freud tekee vielä paluuta, ja voi olla että näin on. Lehdessä on myös mielenkiintoinen artikkeli kuolemanvietistä ja sen pyrkimyksestä saavuttaa rauha meissä jylläävän rauhattoman libidon vastaparina.