Kesä on ollut runsas, kaunis, vähän järisyttäväkin. Arseni Tarkovksin runo Stalkerissa onnistui sanoittamaan työnsä ääreen palaavan mietteitä. Se sisällyttää myös itsetutkiskelun avaimet:

Kesä on mennyt, kuin huomaamatta.
On auringossa lämmin.
Mutta se ei riitä.
Kaikki tuli todeksi,
putosi kämmenelleni viisisormisena lehtenä.
Mutta se ei riitä.

Islannin reissulla surin Vätnajokull -jäätikön sulamisennustetta sadan vuoden päähän. Koettunani jäätikön läheltä, sai ajatus sen katoamisesta minut jopa käännähtämään "radikalisoitumisen" polulle.
Olen lukenut kesän aikana kaksi kirjaa, jotka aihetta käsittelevät. Toinen kirjoista on Andri Snær Magnasonin Ajasta ja vedestä, ja toinen Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen – merkintöjä arktisilta meriltä -teos. Molemmille kirjoille suositukseni.

Termisen kesän pidentymiset kuukaudella, Euroopan helleaallot maastopaloineen viittaavat talouskasvun ja ympäristön kannalta hankalaan yhteenkietoutumiseen ja vaateisiin, jonka ratkaisut eivät ole yksinkertaisia.

Aion kysyä yhä ponnekkaammin taas sitä, millä on merkitystä?

Töihin tullessani ilahduin viereisen työpöydän kirjahyllyssä olevasta Riston Johanneksen kirjasta Pimeä yö. Näinhän kesälomalla Tallinnassa ollessani näyttelyn jonka nimi on Hinge pime öö.