Asumista pohtivassa tekstissä mainitsin edellisen kodin leikkipihan haltijakuusen. Palaan siihen heti tässä postauksessa, saman päivän aikana. Luin HS:n otsikosta, että Tapiolassa on tänään kiinnitytty kettingeillä leikkipuiston keinuun, kun kaupungin paikalle tilaamat purkajat olivat aloittelemassa työtään. 

Ymmärrän leikkipuiston puolustajia täysimääräisesti. Tässä insinöörien suunnittelemassa maassa, jossa tienvarsien kukkivat niityt leikataan "turvallisuussyistä" matalaksi harva-se-yö, on hienoa, että joku puolustaa vanhoja ideoita ja arvoja, joita olivat Tapioaa suunnitellessa vehreys, väljyys ja yhteneväiset piha-alueet. Mitä kauneuden tajua! Tämän kaiken oli suunnitellut arkkitehti Jussi Jännes vuonna 1961. 

Vanhassa taloyhtiössä uusittiin myös vuosikymmenia vanha leikkipuisto, jossa oli tyylikkäät pengerrykset, jättimäinen liukumäki ja rengaskeinut. Menin suunnittelupalaveriin mukaan puolustaakseni kaatamisen alla olevaa valtavan suurta, hyväkuntoista ja vanhaa kuusta. Se katkaiseminen olisi tuonut ehkä vähän enemmän mahdollisuuksia leikkivälineiden turvavälien laskemiseen, mutta kuusi sai jäädä. Sanoin silloin, että olen valmis köyttämään itseni puuhun Tämä piha tarvitsee haltijapuunsa. 

Sama efekti näkyy usein kun taloyhtiöön, mökkirantaan tms., muuttaa uusi ja innokas "nykyaikainen" asukas. Kaikki laitetaan ehkä liian nopeasti, vuodenaikoja ja valon vuorokausivaihteluita lukeamatta "siistiksi ja kätsyksi". Niin kävi myös vanhassa kodissa, aita tuli, vaikka alkuperäinen idea oli maiseman jatkuvuus, tuli karsinat. En mutissut, koska en istunut hallituksessa. Maalasin aidan, vaikka marjapensaat välissä olisivat minulle riittäneet. 

Eräs seuraamani henkilö oli päivittänyt igssä näin: your email has found me (...) lying naked on the floor. Kävin pikaisesti rannalla kesken työpäivän, siellä tuuli yllättävän paljon, kun kotipihalla paahdun ja päädyin sisälle sohvalle jatkamaan.