Käy tiktokissa kerran tai kaksi viikossa, sillä seuraan maailman ympäri kävelevää Taina Liekaria sitä kautta. Eilen menin taas katsomaan, miten hänen kävelynsä Kiinassa sujuu. Ennen hänen videotaan tuli näytölle kuitenkin ensin Pauliina Laitisen video Diderot -efektistä. Denis Diderot sai 1700-luvulla itselleen uuden aamutakin, hänen vanha kylpytakkinsa oli kauhtunut.(Denis Diderot oli ranskalainen valistuksen ajan filosofi, taidearvostelija ja kirjailija.)
Diderot -käsite perustuu esseeseen Regrets on Parting with My Old Dressing Gown (1769). Diderot-efekti taas tarkoittaa ilmiötä, jossa yhden uuden hankinnan tekeminen saa ihmisen haluamaan lisää uusia hankintoja, jotta kokonaisuus tuntuisi yhtenäiseltä. Diderot kertoi että uuden ja hienon aamutakin jälkeen hänen vanhat huonekalunsa ja tavaransa alkoivat näyttää nuhjuisilta uuden vaatteen rinnalla. Hän päätyi hankkimaan lisää uusia esineitä, kunnes koko ympäristö oli muuttunut. Kun jokin uusi esine muuttaa kokonaisuutta, muut esineet voivat tuntua "vääriltä". Tällöin syntyy paine päivittää samalla niitä.
Diderot-efekti liittyy siihen, miten ihmiset pyrkivät luomaan ympärilleen johdonmukaisen kokonaisuuden tai uuden identiteetin. Tavarat eivät ole vain käyttöesineitä, vaan ne viestivät siitä, keitä olemme tai haluaisimme olla.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten joka kuudes Kehä III vastaantuleva auto on valkoinen Tesla. En tiedä onko se suoraa minkäälainen tai ainakaan tällainen ilmiö, mutta se tuntuu maailmaa valtaavalta ja sitä yhtenäistävältä avaruustarinalta.
Kun joskus pari vuosikymmentä sitten hankin vaalean kangassohvan ensimmäisiin kohteihin yritin sovittaa siihen pastelliväristä tyynyä. Kaikki meni kuin liian vaaleaksi. Tarvitsin lisää tummaa väriä, enkä tiennyt miten sen teen. Sohvan taakse tullut taulu auttoi vähän.
Yhä huomaan, että riittävän sekalainen ympäristö on helpompi itselleni, mahdun siitä parhaiten mukaan. Tai oikeastaan "elämä mahtuu" siihen paremmin, rentous, sillä kaikki sopii kaikkeen koko ajan, ja mikään ei toisaalta erotu liikaa. Se sallii epäjärjestystäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti