Saattotilaisuus ja tiedekunnan kevätjuhlat valmistuneille.
On tultu moniin paikkoihin ja tuloksiin,vaikka oikeastaan vain yhteen.
Että ollaan siellä, missä kurjetkin.
Että pysytään. Liidellään kelvottomien aikojen halki,
poneeros, kelvoton.
Katja Seutu
Haluan mainita sen, että David Hockney on kuollut. Isoätini inspiroitui hänen Suomessa olleesta näyttelystään vuonna 2017 kovin paljon. Sen innoittumisen lähteenä ollut teos, kaksi halaavaa naista, välissä teksti SUUDELMA, on makuuhuoneessani sänkyni päädyssä.
Kävin näyttelyssä silloin Suomessa vierailleen siskoni kanssa. Isoäiti oli luonnostellut Helsingin Sanomien sivuun Hockney -inspiroituneesta taulusta piirroksen, jonka hän myöhemmin maalasi. Minulla on tuo luonnos tallesssa. Tuo teos on ehkä tärkein työ häneltä, mitä minulla on. Naivistinen, rohkea, värikäs ja hauska. Ehkä palaan siihen vielä näissä pikkuteksteissäni myöhemmin. (Hockeykin ihaili Piero Della Francescaa, kuten Tapio Wirkkala joka piti häntä tärkeimpänä opettajanaan.)
Ps. Olen ehkä hankkinut eilen kaksi joululahjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti