Tänään ei syödä laiturilounaita, kuten kahtena edellispäivänä ollessani kotona. Nyt olen tullut maalle. Ikkunasta katsottuna ulkona tuulee ja on pilvistä. Hetki sitten kirjoitin tutkimuspäiväkirjaa sellaisella menetelmällä, etten katsonut ollenkaan sormiani, vaan ikkunasta ulkona tuulevia ja heiluvia puita. Se tuntui vapauttavalta. 

Muistin heti seiskaluokalla käymäni näppäimistön hallintakurssin, (yhä iloitsen siitä) jossa opettelimme kirjoituskoneilla kymmensormijärjestelmää, puku päälle kurssia pitämään tulleen herrasmiehen, lempeän vanhan herran, opastuksella. Se taito palvelee minua yhä valtavan paljon, varmasti päivittäin.

Voin katsoa ulos ja olla seuraamatta sitä mitä näppäimistöllä tapahtuu. Tiedän jopa sen hetken katsomatta, kun kirjoitukseeni tulee virhe. En pyri korjaamaan niitä yksityiselle välilehdelle kirjoittamaani tekstiin, mutta tiedän sen sormissa, että nyt painoin oikean näppäimen ohi.

Tänne huomioita kirjoittaessa en halua yhtään "mennä tulevaisuuteen", vaikka tänäänkin olen töihin liittyen tehnyt nimenomaan syksyyn kallellaan olevia varmistuksia, ainakin kolme kappaletta. On erikoista nähdä kalenterin täyttyvän jo loppuvuoteen.