Kesäkuvani tuli lehdessä kotiin. Gesellschaft- Gemeinschaft on ollut teemana syksyn luennoillakin. Olen juonut tällä viikolla ihanan kahvikupillisen, ranskalaisen suklaan siivittämänä.

Tallinnassa, kummityttö yökylässä, syntymäpäivät, pyöreitä, ristiäset, 17 tikkiä.

Elämässä on niin paljon iloa, ettei kamera edes ehdi mukaan.

Katsokaa lehtiä putoaa, 
punaista, keltaista, ruskeaa. 
Pöllävaari vastaa: Huuuuu,
metsässä on lokakuu.


Onnea päivän Prinsessalle!

Ylihuomisen kuusivuotias.

Sairastuvassa.

Valitettavasti olet ylittänyt valokuvien lataamiskiintiön, kertoi blogger yrittäessäni ladata ensimmäistä kuvaa blogiini tauon jälkeen. Mietin jatkoa.

Kiitos Maria

Katsetta on niin monenlaista. Ensimmäiseksi mieleen tulee katse 14 vuoden takaa. Istuin takapenkillä ja joskus katseemme kohtasivat taustapeilissä. Tunne vatsanpohjassa. Kun esikoinen syntyi, sain hänet syliini, enkä nähnyt hänen katsettaan ensin. Oli pakko siirtää hänet niin, että tavoitin katseen. Hyvänmielen katseen sain viikolla Elielinaukiolla, ylitin tien ja vastaantulija antoi kauniin katseen ja hymyn ohittaessani hänet. Kiitos näistä katseista.

Sileä kuin vauvan pylly. Murrosikäisenä toivoin sileää ihoa, ainakin raskausaikoina olen sen saanut. Kallion pinta, sileä ja lämmin. Nuolaistessa suolainen. Lapsuuden mökki merenrannalla.

Mies on naisen toinen puolisko. Ja nainen miehen. Olen hyväksymässä sen, että meissä todella saattaa olla biologisia eroavaisuuksia, vaikka aika pitkään ajattelin, että järki kohoaa biologiammme yläpuolelle. Vaistojen ohjaamana.

Hauras ihminen voi olla särkymistä lähellä. On hyvä käydä joskus lähellä haurautta. Silloin merkityksetön katoaa ja vain tärkeät asiat nousevat pintaan. Olen saanut olla joskus hauras ja joskus lähellä haurautta. Ei väliä onko vanha vai nuori.

Totta on minulle maailma, hetki jota hengitän. Totta on ajattelu, totta on tämä hetki. Totta voi olla monenlaista, minulle totta on tässä.

(Kamera on kunnossa jälleen. Kuvat odotuttavat itseään.)