Olen nähnyt paljon kesäkukkia ja ihaillut niiden kauneutta tienvarsilla. Neljävuotias löysi asfaltilta madon.

Viileän kesäyön kaunis tuntu ajellessa kotiin. Nukahdin
raskaana etupenkille. Sain tämänkin päivän.

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en

Tämä alkoi soida tänään ja taisin itkeä vähän kaupassa.

Viikon päästä on laskettu aikasi.

Yläkerran kylpyhuoneessa on vesieristeet. Seiniä aletaan
laatoittamaan tänään.

Minä kuulen kuink` kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. 

Minä luulen nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou`ot ja muut.

Kummipojan rippijuhlissa Turunmaalla sunnuntaina.

Sataa. Kolme vanhinta yökyläilee.

Isän kanssa keihästä heittämässä.

Mitä sitten kun et ole enää kumpuna kehossani, kasvoton ja
vaiti? Kesäsateessa kylpevät lapset.

Loven keräämät takapihaleinikit.

Kesältä 2011.

Päärynäpuun väreilevä varjo seinällä ei ole minusta yhtään
surumielinen.

Kuuden aikaan. Postipoika soitti ovikelloa 7.58.

Tämä on siunattu tila. Niin siunattu, että sieluni on mennyt sijoiltaan. Kuin shamaani matkallaan: 
läsnä tässä kehossa ja silti jatkuvasti vähän toisaalla. Jossain raja-alueella, bardossa, ehkä etsimässä 

pienen ihmisen sielua, hakemassa poikaseni henkeä.

Kuin painovoima olisi muuttunut: kohdustani on tullut kaiken keskipiste. Olen äitini ja isoäitini, jossain 

toisessa ajassa, ikuisessa ajassa. Olen alkuäiti, ensimmäinen äiti.

Missä kulkevat 'minun' rajat? Milloin alan muuttua sinuksi?

Maija Butters kirjassaan Väkevä hauras (, jonka olen taas kaivanut kirjakaapista esille)

Muistanhan aina, miten aamuhali annetaan. Muistanhan senkin, miten kauniisti hän sanoo heiei. Muistutan itseäni siitäkin, että neljäs kohtaa samat asiat ensimmäistä kertaa.
Neljävuotias kävi tutustumassa syksyn kerhoon. "Mä osasin kaikki".

Photo Sally Mann

Loviisa Loviisassa 2012.

Yläkerran kylpyhuone.

Esikoinen syntyi rv 37+1. Siitä alkaa oma lähtölaskentani
joka kerta, vaikkei muut niin aikaisia olekaan olleet.

Ehkä viimeinen reissu keskustaan kaksin, vähään aikaan.

Olemme nauttineet kaksivuotiaan kanssa pitkistä aamuista, kun
ketään ei tarvitse nousta laittamaan. Hän nukkuu yhä vieressämme
ja kömpii aamulla samalle tyynylle herätessään. Olen tuntenut haikeuttakin, näen päivä päivältä enemmän hänet isosiskona. Jos
olen joskus sanonut että perheessä pitäisi aina olla yksi puolivuotias, niin tänään olisin voinut sanoa kaksivuotias. Rakastettavat touhut.

Tunsin haikeutta aikaisemminkin tällä viikolla, kun luin että Venuksen seuraava ylilento tapahtuu vuonna 1107. En ole sitä enää näkemässä,
en tosin seurannut tälläkään kerralla. Joku lapsistani ehkä saa sen mahdollisuuden aikanaan.

Pihan puska on hauskan näköinen, kaiken vihreyden keskellä, ruskeanvioleteissa lehdissään ja keltaisissa kukissaan.
Kakkosvaiheen voi yliviivata hoidettavien asioideni listalta.

Sen verran rojalisti.

Kalenteriviikossa on merkittyinä iltapäiväkahvit ystävällä,
Luukissa ulkoilua, yökyläilyä kolmeen suuntaan, kaverisynttärit, kakkosvaiheen rata-ajo, Quelle Jolie Bebe, Tammisaari, perhekokoontuminen, kylpyhuoneremonttia. Kello keikahti jo lomarytmin puolelle, mutta sitä me loppukevät odoteltiinkin.