Olen aamuisin havahtumisen jälkeen jatkanut unia. Jatkounet jäävät mieleen paremmin. Viime yönä näin unta kahdesta runosta, joiden alkuvirkkeet melkein voisin muistaa, mutten unessa ehtinyt tallettaa niitä mieleen. Toisessa unessa riisuttiin kylpytakki ja alastomalle iholle liimattiin riikinkukon sulkia. 

Olin joitain vuosia sitten jungilaisen syvyyspsykologian unikurssilla. En ole tiennyt, että unet voivat olla niin mielenkiintoisia, analysoitavia, yhdessä jaettuja, myös toisten unet kiinnostavia! Kurssi avasi unien maailmaan aivan uuden portin. Joka yö voisimme saada yli sataan taideteokseen aiheet unistamme, muistan ohjaajan sanoneen. Yhdessä sen aikaisessa unessa seisoin valtavan aallon sisällä, hiekalla. Kädessäni oli lapsen käsi, joka meinasi liikkuvan hiekan ja veden paineesta koko ajan livetä omasta kädestäni. 

Joku ratkaisi tutkimustyönsä haasteita nurkkapiirongista avautuvilla laatikoilla.

Viime viikkoina olen nukkunut hyvin, mutta herätessäni kokenut tehneeni ihan valtavasti töitä ajatuksin koko yön. Se on ollut erikoinen yhdistelmä, levätä työssä. Olen tuntenut, että päässä järjestyy jokin uudelleen. Tämä viikko ja sen tuomat ajatukset, tunteiden paljous, värien täyteteläisyys on tuntunut taas ihan toiselta. 

Menimme En kanssa kaupunkiin. Olen koko viikon odottanut, että Siri Hustvedt tulee Suomeen uuden kirjansa promoreissulla. Kirja on Haamutarinoita ja kertoo Paul Austerin kuolemasta. Viimeksi jonotin Annie Ernauxin Vuodet kirjaan omistuskirjoitusta Akateemisessa joitain vuosia sitten. Tämä jonotus silloin oli käänteentekevä. Päädyin jonottamisen vuoksi palaamaan yliopistolle ja aloittamaan väitöskirjani tekemisen.

Tänäänkin tapasin tuttuja, taiteilijan, jonka töitä on työpöytäni yllä. Toinen on juliste, jossa lukee seuraavasti: Kehittynyt sielu ei halua naisen kehoa taakakseen, onhan se melko työläs keho, kivulias ja altis kiusauksille. (Ida Nisonen) En tarvitse tuota viestiä kotona, mutta työpöydälleni se sopii hyvin. Olen käyttänyt sitä luennollakin dioissa. 

Nisoselta on työpöytäni päällä on myös Simone Weilin muotokuva, siitä voisin kirjoittaa muutaman virkkeen myöhemmin. Olen kuunnellut (lukenut) Weilin ajatuskia muutaman vuoden sisällä aika tarkkaan.

Sain Hustvedtiltä omistukirjoituksen ostamaani kirjaan, for Helen a . Kerroin hänelle jonossa omalla vuorollani, että tutkin työssäni kuolemaa. Hän kertoi muutaman virkkeen puolisonsa kuolemasta, mäntyarkusta juutalaiselle hautausmaalle, vähän jälkielämä-ajatuksista. Paul Auster oli sanonut hänelle useampaan kertaan kuoleman jälkeisyydestä, ennen kuolemaansa: Feed the Earth. 

En vielä tiedä, löytyykö ajatus kirjasta, jonka ostin. Hustvedt puhui kuitenkin Kirsi Pihan häntä haastatellessa älykkäästi ja koskettavasti. 

Keittiössä on uusi radio. Se oli eilen koko päivän päällä, kunnes iltaruokaa laittaessa sama kulttuuriohjelma pyörähti uudestaan kuvataiteilija Anssi Kasitonnista. 

Sähköt menivat katki asuinalueella illan mittaan pariin otteseen, tosin vai muutamiksi sekunneiksi. Sain tekstiviestinä aina uuden muistutuksen: Hei, alueella on sähkökatko. Pidämme sinut ajan tasalla TAI et ole enää sähkökatkon piirissä.

Aamulla heräsi tavallista myöhemmin, avasin Facebookin ja huomasin uutiset drooniuhasta Uudellamaalla. Jotenkin hassussa epäsuhdassa sähkökatkoilmoitusten kanssa on löytää varoitus paikallisten asukasfoorumilta. Mihin voi luottaa eniten?

Blogi tuli mieleen eilisessä, kohdentumattomassa haikeudessa. Vuodet välissä ovat olleet niin nopeat. Saatoin tallettaa silloin yksityiskohtaisesti jotain merkittävää, joka tuntuu elämänvaiheena yhä tärkeältä-