Ensimmäistä kertaa koen jopa jonkinasteista luopumisentuskaa linea negran himmenemisestä päivä päivältä. Se on ainoa konkreettinen muisto minussa, juuri elämää mullistaneesta raskaudesta, muisto siitä että tämä pieni ihme oli minussa ja syntyi minusta. Pyysin miestäni kuvaamaan sen muistoksi tästä raskaudesta. Tällaiseksi se ihminen kai muuttuu kun ikä ja kokemukset karttuvat.
Selailin eilen illalla toisen lapsemme jälkeen vauvalahjaksi saamaani Anne Geddesin PURE- kirjaa, jossa on tyylikkäitä kuvia raskaudesta ja lapsista. Kirja on aarre, jonka ääreen on ihana palata kerta toisensa jälkeen. Eri tyylinen kuin Geddesin tunnetut vauvakuvat. Ajatusta herättäviä. Oikeita. Ei niin keijumaailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti