Esikoisemme sai 2001 tämän jumppamaton lahjaksi kummitädiltä ja -sedältäni. Se alkaa olla jo pesujen, lainareissujen, leikkijöiden jäljiltä haalea, neppari `katosta` on irronnut ajan saatossa. Olen jo kahdelle edelliselle ajatellut etsiä uuden, mutta tässä ollaan. Kaivan jälleen tämän kaapista, ja en toisaalta voi olla myöntämättä kiintyneeni siihen. Sitä paitsi se on toiminut hyvin. Taustalla parhaillaan nokkahuilu raikaa. Molemmat pienet polvella. Ehdin kuitenkin hörpätä hetki sitten kahvit, ja lukea uusimmassa Living etc.;ssä olleen jutun seitsemänlapsisen New Yorkilaisperheen kodista.
2 kommenttia:
Ihastuttava tuo ensimmäinen kuva!
Kiva kun pidät kuvasta. Jumppamatto oli aika kaivaa esille. Niin jo intensiivisesti katsoo ja huitoo oikeaan suuntaan.
Lähetä kommentti