Olen sinulle kiitollinen,
että otat minut minut vastaan
sellaisena kuin olen.
Mitä minä teen ystävällä,
koka arvostelee minua.
Jos pyydän pöytääni ontuvan ystävän,
kehotan häntä istumaan,
en vaadi tanssimaan.
Antoine De Saint-Exupery
Ristiäisissä huomasin yhden kirpputorilta ostamani kastepuvun napinläven revenneen. Äiti sanoi että voi korjata sen. Siskoni toi sen eilen kotiin äidin korjaamolta. Kauniisti korjattu, täydellisesti viikattu. Palasin mielessäni tiistaihin ja luentoon perheen vuorovaikutuksesta. Ennenvanhaan rakkaus osoitettiin sillä, että koti oli miehelle siisti, vastuu kotitöistä kannettuna, toisin kun me tasa-arvon tuntevat nykyaikalaiset. Äitini rakastaa lyhentämällä verhot, korjaamalla revenneen napinläven. Lukiessani kirjaani viikonloppuna, kirjailijan pohtiessa ohimennen suhdettaan jo kuolleeseen äitiinsä, tämä runonpätkä tuli mieleeni. Loppuun vielä toinen Herman Hessen ajatus, joka liippaa myös läheltä. `Meidän päämääränämme on tulla tuntemaan toisemme, oppiä näkemään ja kunnioittamaan toistamme sellaisena kuin hän on: osana, joka sopii loveen, osana, joka täydentää kokonaisuutta.`
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti