Tytöt synttärikunnossa. V piirsi jo lyijykynällä U:n mekkoon ja äidin pinna meinasi palaa. Ehkäpä tässä olisi hyvä harjoitella sitä läpi sormien katsomista. Kyyti ihanille prinsessoille tulee kohta. Enää yhden lapsen suihku ja kolmen lapsen pukeminen loppuiltaa varten + omat vaatteet, viimeisenä, hikisenä. Yökamat yhdelle ja valmista. Pitkä päivä, mies ajelee pohjoisesta kotiin.
3 päivää sitten
3 kommenttia:
Suloisia tyttöjä. Ihanat mekot, mistä olet löytänyt? Sielläkin kuulostaa synttärikemuja riittävän, täällä niitä on myös tiuhaan tahtiin. Omia ja kavereiden.
Meillä samanikäiset tytöt ja niin samanoloiset kuin teidän neitoset.
Terkuin; se viiden äiti pohjoisesta, josta on tullut sun vakkarilukija
Monesti juuri silloin kuin tuntuu että on hyvin suunnitellut, on olo nyt on kaikki langat käsissäni arjen tekemisissä, lasten kanssa olemisessa.
Silloin lapset näyttävät sen, että on parempi tosiaan jättää liikailu pois, katsoa elämän jälkiä, ei sitä että on saanut siivottua jäljet pois.
Paljolta ihmisen omanelämän tärkeydestä tulee sitä kautta mitä tekee, mitä saa aikaseksi. vaikka tärkeintä on elämä, ihminen itse.
Muistan aina sen yhden runon missä isoäiti katsoo viikonlopun jälkeen ikkunoita ja ei raaski pyyhkiä lastenlasten sormenjälkiä ikkuinoista. Ihailen asennetta.
Mekot ovat Mayoralin ja ostettu jo monta vuotta sitten, löytyy kaapista monen kokoisena. Parhaita mekkoja mitä ikinä olen ostanut, laatu ja ulkonäkö miellyttävät. Pyörii parhaillaan koneessa illan synttärikemujen jäljiltä.
Lähetä kommentti