Eskarilainen lähti kaveriperheen mukana jo joululomalla sovitulle Huimalaretkelle. Katsoin dokumentin Yleltä nimeltään Pitkät jäähyväiset. Kertoo Alzhaimeria sairastavan rouvan ja hänen miehensä vuosista. Antoi aika paljon pohdiskeltavaa taas. Olen tosi onnekas. Lasten suhde vanheneviin vanhempiin jäi myös mietityttämään. Aion nauttia taas joka hetkestä arjessa. Kävin tarkistamassa monta kertaa sitä katsoessani Loviisan unta. Kylvynjälkeinen hento tukka pystyssä, en vieläkään uskalla ihan luottaa että pieni pysyy pitkillä unilla hengissä. Tuhina kuuluu.
5 kommenttia:
katsoin myös dokumentin. kenelle tahansa meistä voi tulla tämä sairaus. vanhuksen lievä dementoituminen on pientä sen rinnalla.
no, ei murehdita vielä sinne asti, tai ei murehdita ollenkaan. pidetään huoli läheisistämme, jotta meistä kaikki kulkisimme toistemme rinnalla ja tukena loppuun asti.
Blogissasi on niiiin kauniisti vauvoista. vauvakipuni vain kasvaa. ei siitä tässä enempää silti..
Mun rakas, jo edesmennyt mummi sairastui Alzheimerin tautiin. Aika rankkaahan se oli; pikkihiljaa mummi ei enää muistanut kuka olin. Ei sitä oikein käsittänyt. En taida uskaltaa katsoa dokumenttia.
Minun isäni sairastaa kyseistä sairautta. Se on läheisten sairaus ja kamala sellainen. Itse tein osan surutyöstäni sillä hetkellä, kun hän ei tuntenut minua enää.. se on surullista. Samaa mietin, kuin sinä..missä lapset ja muut läheiset? Kyllä minä käyn isäni luona ja hoidan vaikka hän ei tunnekaan, mutta hän tykkää kun halaa ja kävelyttää..ja se mikä on surullista, minun tyttöni 1,5v ei koskaan tunne isääni eli pappaansa..se satuttaa minua paljon. Nautitaan ja pidetään huoli läheisistämme..kiitos ihanasta blogista..käyn monesti lukemassa, varsinkin, kun tyttö nukkuu päikkäreitä.. :)t. Keltainen
Dokumentti todella jäi mieityttämään. Miehenkikin katsoi ja keskustelimme siitä aika paljon. Olen terve, nuori, minulla on paljon työtä, muttei kukaan voi taata etteikö sitä työtä ja `raskaita´ vuosia läheisten kanssa voisi olla tulevaisuudessakin. Tämä on kuitenkin ilon täyttämää aikaa, toki varmaan dokumentin parillakin oli iloa elämässään. Ulkoinen kokemus on usein hyvin erilainen perheen sisäisestä. Silti jäi raskas mieli, vaikken suoraa lähipiirissä olekaan kohdannut, ehkä juuri siksi.
Yritän blogissani jakaa asioita mitkä liikuttavat itseäni sillä hetkellä. Olen aikaisemminkin sanonut että olen iloinen, jos ne pienet hetkemme herättävät ajatuksia muissakin.
Oli kyllä liikuttava dokumentti.. Hanat auki vieläkin.
Lähetä kommentti