Kaivoin isoäitini vuodelta 1947 olevan ompelukoneen esille ja hurauttelin tylliverhon olohuoneemme pikkuikkunaan. Materiaali oli halpaa 2e/m, niittasin valmiin verhon paikalleen illan tunteina, rypytysnauha ommeltuna. Ei minusta ompelijaa tule. Missä on pitkäjännitteisyys ja tarkkuus. Yritän saada paremman kuvan päivänvalossa. Katsotaan pitääkö miehen veikkaus lyhyestä verhokappaelämästä paikkansa, kun herään huomisaamuun?
8 kommenttia:
Minulle tuli äitisi mieleen, eikä ollenkaan huonolla tavalla!
Ymmärrän miten näet asian :-). Hauska oivallus. Musta tylli voisi kuulua äidin vaategarderobiin hyvin, verhoiksi asti ehkä ei. Otin verhon jo pois. Mies oli oikeassa. En osaa elää niiden kanssa. Kyseinen ikkuna näkyy oveltamme ja nyt se näyttää taas liian tyhjältä. Jään miettimään katseenvangitsijaa.
En mäkään ajatellut, että M laittaisi tuollaiset verhot, mutta lähinnä jotenkin tyylillisesti tuli mieleen. Samaa näin siinä kauniissa mekossa, jota tilasti heti kuusi kappaletta! ;)
:-). Oikeassa olet!
I-H-A-N-A idea! Ehkä toimisi pitkänä meidän makuuhuoneessa. ja valkoisena. Kiitos!
Tästä blogista välittyy tunnelma. Tyylikkyys-taiteellisuus-glamour-hienostuneisuus-itsevarmuus kietoutuneena mystisessä paketissa. Aistittavissa on myös, että se on osittain verenperintönä? En tiedä osasinko ilmaista mitä tarkoitin. :)
Lilla: tylli kyllä toimi ja on kaunis! Kokeilemaan vaan, ja on halpaa.
Pikkiriikkinen: Suuria ja kauniita sanoja, jotka nöyränä vastaan otan. `mystinen paketti`. En tiedä mistä vaikutelma syntyy, kuten sanoin, sydämellä tehdään ja omaa `tyyliään` on vaikea määritellä.
Kaunis ja herkkä!
Lähetä kommentti