Blogisi on ihastuttava, taiteellinen ja kuvat mahtavia. Olet suoraselkäinen äiti, joka rakastaa lapsiaan. On mukava lukea arjestanne, se avaa omassakin elämässä näkemään paljon iloa. Sinulla on taito nähdä paljon pitemmälle, syvemmälle kuin moni muu. Elämässänne näyttävät oikeat palaset olevan paikoillaan. Iloa ja valoa päiviinne <3
Miten monta kertaa minäkin olisin kommentoinut, jos olisin tajunnut että onnistuu. :) Teidän nuorin neiti muistuttaa niin paljon omaamme, ja ikäerokaan ei kovin suuri. Niin suloinen ja nätti! :) Ja ihania kuvia muutenkin. Kiitos niistä!
Voi minäkään en ole tajunnut että tänne voi kommentoida!
Olen pitkään ihaillut sitä miten tallennat lasten tavallisia touhuja, mahtavia ilmeitä, ja tunteikkaita tilanteita. Kaikesta huomaa että olet äiti joka ei anna hetkenkään valua ohitse huomaamatta ja havaitsematta lasten ainutlaatuisutta.
Anonyymi: punastun analyysistäsi. Kiitos. Anonyymi: Nuorinta ja pienintä tulee kuvattua eniten, hän on niin paljon tässä ihollani ja toisaalta yksivuotiaan elämä on tulvillaan oppimista ja uusia asioista, joita täytyy saada tallennettua. Kiitos. Peurankello: Kiitos, ihmisenkokoisena pysytään! Merja: Olen oppinut näkemään kauneutta arjessa, koska olen sitä saanut jo niin `kauan` havainnoida. Toistoja ja sitä kautta oppimista, on nähdä se, mikä on merkityksellistä ja tärkeää, arkistakin.
Näissä sinun kuvissa on todellakin sitä jotain. Monesti pysähdyn tuijottamaan pitemmäksi aikaa ja palaan uudestaan tuijottamaan. :) Hienosti osaat vangita hetken. Arjen taidetta.
Kiitos Ceciilia. Kuten sanoin kerran kommentoidessani, luulen ymmärtäväni, miksi taltioit pannun reunan tai tossun lapsen jalassa. Koen, että lähtökohtaisesti pyrimme samaan blogeillamme.
8 kommenttia:
Blogisi on ihastuttava, taiteellinen ja kuvat mahtavia. Olet suoraselkäinen äiti, joka rakastaa lapsiaan. On mukava lukea arjestanne, se avaa omassakin elämässä näkemään paljon iloa. Sinulla on taito nähdä paljon pitemmälle, syvemmälle kuin moni muu. Elämässänne näyttävät oikeat palaset olevan paikoillaan. Iloa ja valoa päiviinne <3
Miten monta kertaa minäkin olisin kommentoinut, jos olisin tajunnut että onnistuu. :) Teidän nuorin neiti muistuttaa niin paljon omaamme, ja ikäerokaan ei kovin suuri. Niin suloinen ja nätti! :) Ja ihania kuvia muutenkin. Kiitos niistä!
Monet kerrat arkeenne sukeltaen kuvien myötä-kaunista ja luonnollista, ihmisen kokoista;)
Voi minäkään en ole tajunnut että tänne voi kommentoida!
Olen pitkään ihaillut sitä miten tallennat lasten tavallisia touhuja, mahtavia ilmeitä, ja tunteikkaita tilanteita. Kaikesta huomaa että olet äiti joka ei anna hetkenkään valua ohitse huomaamatta ja havaitsematta lasten ainutlaatuisutta.
Anonyymi: punastun analyysistäsi. Kiitos.
Anonyymi: Nuorinta ja pienintä tulee kuvattua eniten, hän on niin paljon tässä ihollani ja toisaalta yksivuotiaan elämä on tulvillaan oppimista ja uusia asioista, joita täytyy saada tallennettua. Kiitos.
Peurankello: Kiitos, ihmisenkokoisena pysytään!
Merja: Olen oppinut näkemään kauneutta arjessa, koska olen sitä saanut jo niin `kauan` havainnoida. Toistoja ja sitä kautta oppimista, on nähdä se, mikä on merkityksellistä ja tärkeää, arkistakin.
Näissä sinun kuvissa on todellakin sitä jotain. Monesti pysähdyn tuijottamaan pitemmäksi aikaa ja palaan uudestaan tuijottamaan. :) Hienosti osaat vangita hetken. Arjen taidetta.
Kiitos Ceciilia. Kuten sanoin kerran kommentoidessani, luulen ymmärtäväni, miksi taltioit pannun reunan tai tossun lapsen jalassa. Koen, että lähtökohtaisesti pyrimme samaan blogeillamme.
tunnustan jotakin blogissani.
Lähetä kommentti