Ekaluokkalaisen kännykkä oli unohtunut kotiin ja se alkoi soimaan. Tyttö oli laulanut soittoäänensä itse:

Minun ystäväni on kuin villasukka,joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus olen aikuinen
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.

Minua hymyilytti ja itketti kuun kuuntelin sitä. Monta kertaa uudestaan ja uudestaan. Nuorimmainen oppi kaksi iltaa sitten osoittelemaan etusormella ja sormi onkin ollut pystyssä koko päivän.