Täällä on valkovuokot jo toista "lasillista". Lapset tuoneet, tänään vanhempi tyttäristä. Valkovuokot ovat kevään merkki. Haluaisin saada otettua laajan kuvan metsäsisestä maisemasta, jossa maanpintaa peittää valkovuokkomeri. Katsotaan ehtiikö se toteutua vielä tänä vuonna.
valkovuokot kauniita, hentoja. kuten on vielä kevään lämpökin.
eipä siellä kotinurkilla pohj. ollut näitä kukkia. minä kans olen kurkkinut auton ikkunasta kun näkynyt iso alue valkovuokkoja, että tuonne haluan avojaloin ja kun sitten pikkuinen on siellä keskellä, ei olekaan halunnut kuvaan.
liikuttava kuva se sinusta, missä istut metsässä. minusta saisi saman.
Päivi: tämän päivän harmaus ei houkuttele valkovuokkomeren etsintään, vaikka saatankin innostua jos pyykkivuori loppuu kesken...
Olen huomannut tässä metsänreunassa asuessamme, että muutaman kerran vuodessa, jos kaipaan syvää rauhaa, menen sinne yksin ja usein istun puunrungolle ja saataan itkeäkin. Ja on paljon kevyempi palata takaisin. Muistan tehneeni niin lapsenakin. Menin istumaan kallionkoloon, turvallisen matkan päähän kävelytiestä en mihinkään sysimetsään kuitenkaan koskaan. Yksin, lähelle ihmisiä ja asutusta, metsän siimekseen, muiden tavoittamattomiin.
5 kommenttia:
Valkovuokkoja sielläkin! Omani poimin eilen ja laitoin lasiin aivan kuin sinäkin. On ne kauniita.
Oi, valkovuokkoja. <3 Täällä ei ole vielä näkynyt, keltavuokot ovat kukkineet jo hetken.
Täällä on valkovuokot jo toista "lasillista". Lapset tuoneet, tänään vanhempi tyttäristä.
Valkovuokot ovat kevään merkki. Haluaisin saada otettua laajan kuvan metsäsisestä maisemasta, jossa maanpintaa peittää valkovuokkomeri. Katsotaan ehtiikö se toteutua vielä tänä vuonna.
valkovuokot kauniita, hentoja. kuten on vielä kevään lämpökin.
eipä siellä kotinurkilla pohj. ollut näitä kukkia. minä kans olen kurkkinut auton ikkunasta kun näkynyt iso alue valkovuokkoja, että tuonne haluan avojaloin ja kun sitten pikkuinen on siellä keskellä, ei olekaan halunnut kuvaan.
liikuttava kuva se sinusta, missä istut metsässä. minusta saisi saman.
Päivi: tämän päivän harmaus ei houkuttele valkovuokkomeren etsintään, vaikka saatankin innostua jos pyykkivuori loppuu kesken...
Olen huomannut tässä metsänreunassa asuessamme, että muutaman kerran vuodessa, jos kaipaan syvää rauhaa, menen sinne yksin ja usein istun puunrungolle ja saataan itkeäkin. Ja on paljon kevyempi palata takaisin. Muistan tehneeni niin lapsenakin. Menin istumaan kallionkoloon, turvallisen matkan päähän kävelytiestä en mihinkään sysimetsään kuitenkaan koskaan. Yksin, lähelle ihmisiä ja asutusta, metsän siimekseen, muiden tavoittamattomiin.
Lähetä kommentti