torstai 21. toukokuuta 2026

What matters?


Ostin keittiöradion yhdestä suosikkiliikkeestäni, Espoon keskustassa olevasta Tavaratrahaksi -kierrätysmyymälästä 26 eurolla. Radio-ohjelmien laadukkuus pelkkää autoradiota kuunnellessa on hämmästyttänyt ja saanut kaipaamaan samaa keskustelun virtaa seinien sisäpuolelle. Aallot jatkavat myös lapsuudesta tuttua kodin äänimaisemaa. Isoäidilläkin oli aina radio päällä työskentelynsä taustalla.


Ylen ykköseltä tulevien radiohartauksien määrä on vähän yllättänyt minut. Aamulla jäin kuuntelemaan puhetta. Sen ytimessä oli ajatus siitä ettei merkitys synny suurista kertomuksista tai valmiista totuuksista, vaan voi olla usein sivulauseessa, himmeässä merkinnässä marginaalissa, pienessä valonvälähdyksessä. Juuri tällaiset, lähes huomaamattomat merkit suuntaavat sitä, mihin ihminen kohdistaa askeleensa. Merkitys toimii suuntaviittana arkeen. Tästä hän siirtyi vielä merkitystä kuvaavaan sanaan matter. Se juontuu latinan sanasta materia, joka tulee sanasta äiti, mater, syntymä! Materia ei ole kuolluttu ainetta, vaan jotakin, joka kantaa jatkuvuutta, muistoja ja sukupolvien elämää.


Lopussa kerrottiin, että hartauksen piti köyhyystutkija Anna-Maija Isola, en enää yllättynyt ihastuneisuudestani puheen sisältöä kohtaan. Hän inspiroi minua työpöytäni ääreessä.

Ei kommentteja: