Mainitsin tuossa aikaisemassa postauksessa 4-vuotiaamme kuoleman pohdiskelusta. Kun esikoisemme pohdiskeli aikanaan samalla teemalla, asia ahdisti minuakin kovasti. Miksi lapsi puhuu kuolemasta? Löysin silloin omaa mieltäni rauhoittavan kirjan Suomalaisen Kirjakaupan hyllystä, jossa kuolema ei ahdista, ei ole pelottava, ei liian jännittävä, aikuiselle eikä lapselle. Voin suositella. En ostanut ikinä kirjaa, kirjakauppa muutti ja en muistanut enää kirjan nimeä kun olisin sen halunnut ostaa. Soittelin Akateemiseen, kyselin kirjasta jossa kettu kuolee, kukaan ei tiennyt. Olin Pietarissa syksyllä ja hotellissa luin HS:n Nyt-liitettä, jossa artikkeli käsitteli lastekirjoja kuolemasta. Siinä se oli, kaipaamani, ja löysin kirjan nettikaupasta. Voin suositella lastenkirjahyllyyn. Alan Durantin ja Debi Gliorin.
3 kommenttia:
Kiitos kirja vinkistä. Pitääpä hommata tuo kirja täälläkin tasaisin väliajoin puhutaan kuolemasta.
Lapset puhuu ja kyselee kuolemasta kun se on heille paljon luontevampi ja luonnollisempi kuin meille aikuisille. me aikuiset monesti kaipaamme ikuista nuoruutta.. liikaakin silotellaan lapsen elämästä ja silmistä pois kuolema ja kuollut. päinvastoin lapsenkin pitää saada nähdä kuollut lähiomainen. lapsi siinä huomaa että siinä onkin vain ihmisen kuori(maan tomua) ja sielu on lähtenyt muualle. ennen vanhaan vainaja tuotiin kotiin,kuten isvanhempani esim, kaikki hyvästelivät hänet, ja lauloimme hänen ympärillään, lempilaulut jne.
Yritänkin pitää asian luonnollisean ja puhua siitä elämään kuuluvana asiana, kuten kaikesta muustakin. Eikä aihe tosiaan enään ahdista paljoa, kun asian on jo useaan kertaa käynyt läpi. Muistan A:nkin joskus bussissa sanoneen: äiti, sit ku mä oon enkeli mä voin lentää tuonkin talon sisään vaan kun mä oon läpinäkyvä.` Lapsille kuolema on todella luonnollinen. Minua ei ikuinen nuoruus houkuta, enemmän inhimillinen kaipuu täällä olevaan hyvään ja elämänhalu, joka luo ja antaa tarvpeen luoda vielä uutta. Samaa pohtii myös 90-v isoäitini.
Lähetä kommentti